Lauantaiaamuna lähdin satamaan ja laiva lähti kahdeksalta. Tapasin RR:n porukkaa laivalla. Tosin juttelusta sen kanssa ei oikein tullut mitään, kun porukka hävisi jonnekin aamiaiselle.

 

Mua tietenkin jännitti kovasti Natan ensikohtaaminen. Olinhan nähnyt hänestä vain kolme kuvaa ja lukenut muutaman rivin kuvausta.

 

Kun saavuin Tallinnaan, menin Sadamarketiin ja löysin sieltä eläinkaupan. Ostin ruokakupin ja kynsileikkurit. Nautin päivällistä Sadamarketin The Seven Seas-ravintolassa. Sitten suunnistin sataman taksiasemalle. Valitsin farmaritaksin ja selitin hänelle haluavani Varjuun. Mulla oli paperille kirjoitettuna viroksi, mihin halusin ja milloin halusin taksin hakevan mua ja koiraa. Sain elekielellä selvitettyä asian ja niin kömpin taksiin.

Niin taksimatka alkoi.

Matka kesti noin 25 minuuttia.

Kun saavuin perille, varmistin vielä, että meidät haetaan sitten neljältä. Taksi lähti ja aloin katsella ympärilleni. Näin vapaana olevan ison koiran kävelevän rakennuksen edustalla ja katselevan meitä välillä. Mietin itsekseni, että älä liiku, pysy paikallasi. Olin nimittäin lukenut Varjupaikin sivuja, joissa oli kerrottu, että Varjupaikilla saattaa olla vapaana olevia koiria, joita ei missään tapauksessa saanut lähestyä, koska ne saattavat purra. Mutta tämä havaitsemani koira vaan tallusteli eteenpäin minusta välittämättä. Pian havaitsin jonkun miehen pihalla ja uskalsin kävellä lähemmäs rakennusta. Pihalla oli myös nuori pari, ja sain selville, että pari oli myös Suomesta ja myös ensimmäisen kerran Varjupaikilla, kuten minäkin. Tämäkään pari ei tiennyt, että missä koirat olivat. Menin rakennuksen sisälle ja saavuin ensin pieneen eteiseen, jossa oli oikealla ja vasemmalla ovi ja suoraan eteenpäin oli jonkun koiran petipaikka, ilmeisesti tämän vapaana olleen koiran. Sisällä oli navetan tapainen haju.

Kokeilin oikealla olevaa ovea ja se avautui ja astuimme sisään. Siellä oli toimiston tapainen tila; pöytä, hyllyjä ja koiran tarvikkeita ympäriinsä sekä pöytä, jonka takana istui joku mies. Mies oli kyllästyneen näköinen, eikä lainkaan palvelualtis.

Suomalainen pari puhui jotakin hänelle ja mies soitti kännykällään jonnekin, astui ylös ja käveli ulos toimistosta pieneen eteiseen ja avasi vasemmalla olleen oven ja meni sisään. Me seurasimme häntä. Vastaamme lemusi kamalan vahva navetan haju, johon oli sekoittunut pissan hajua tms.

Tila oli näköjään ollut ennen navetta, karsinat vain oli muutettu häkeiksi ja melkein kaikissa häkeissä oli koiria. Häkit oli numeroitu, missään ei ollut koirien nimiä. Yhdessä häkissä oli useita sakemannimixin näköisiä koiranpentuja, seuraavassa PK:n sivuilta löytyvä A-pentue, kolmannessa oli G-pentue. Yhdessä tai parissa muussa häkissä oli myös koiria.

Mietin, oliko siinä häkissä Nata, koska siinä oli vain kolme pentua. Neljättä sisarusta ei näkynyt missään.

Menin takaisin ulos, koska haju oli sietämätön. Katariinaa ei näkynyt, vaikka kello oli jo kahden. Olin sopinut tapaamisen kahdeksi. Hetken odoteltuamme hain toimistosta hihnan ja hain Natan ulos. Ennen tätä yritin tutustua häneen. Nata oli todella pelokas, painautui seinään kiinni ja nuuski hyvin varovasti tarjoamaani kättä. Nata ei suostunut tulemaan itsekseen ulos, vaan jouduin hieman vetämään häntä ulos. Lopulta kuitenkin pääsimme ulos Natan kanssa ja aloin silitellä ja puhella hänelle.

Muita porukoita ei vieläkään näkynyt, vaikka kello oli jo lähes puolen kolmen. Susanne ilmoitti, että tulevat vasta puolen kolmen maissa, he tulivatkin vasta hieman ennen kolmea, myös Katariina. Kolmella autolla tulivat, olivat hakeneet koiria ja kissoja uudesta tarhasta.

Katariina päästi Natan irti ja yllätyin siitä, koska minua ei ensin varoitettu asiasta. Myöhemmin ymmärsin, että Nata oli aikaisemminkin leikkinyt sen ison koiran kanssa vapaana ulkona. Ison koiran nimi muuten on Gertha, löytyy myös PK:n sivuilta. Gertha oli todella ihastuttava persoona ja ystävällinen.

Navetasta päästettiin neljä muuta pentua ulos ja kaikki pennut juoksentelivat Gerthan perässä käyden välillä Gerthan kimppuun, ja hetken päästä seurasivat Gerthaa ympäri pihaa ja välillä koirat katosivat näkyvistä. Porukka meni sisälle navettaan ja minä vain jäin ulos seisomaan ja ihmettelemään, kukaan ei kertonut minulle missä mennään, joten piti itse arvailla asioita. Kohta koirat kuitenkin tulivat näkyviin talon toisesta päästä.

Nata sai tabletin, olikohan loishäätö, en ole ihan varma, koska en saanut selvää ihmisten puheista. Sain myös lemmikkipassin, johon oli merkitty, milloin mitäkin rokotteita Nata oli saanut.

 

Neljältä taksi saapui hakemaan meitä. Taksikuljettaja oli aivan ihastuksissaan Natasta, ja meillä oli mukava matka takaisin satamaan. Juttelin kuskin kanssa elekielellä ja juttelu luisti vallan hyvin! Jäimme pois Sadamarketin edustalla ja kävin uudestaan eläinkaupassa ostamassa shampoota ja harja/kampa-yhdistelmän.

 

Päästyämme laivaan menimme suoraan laivan ensimmäiseen kerrokseen, mutta siellä ei näkynyt muita koiria. Päästyämme hyttiin alkoi samaiselle käytävälle pikkuhiljaa ilmestyä muita koiria ja koiraihmisiä; oli PK:n ja RR:n porukkaa ja koiria monenmoisia ja taisi olla pari kissaakin. Koiria oli mm. Lucille, Molla-Maija, yhdeksän parvekepentua, Volga, Semeikka ja joitakin muita, joiden nimistä en saanut selvää.

Nata painui heti hytin lattialle nukkumaan, ja olisi varmaan nukkunut koko matkan siinä ellen olisi "keksinyt virikkeitä". Pesin Natan suihkussa, koska hän nimittäin haisi kamalasti navetalle. Kuivattuani Nataa pyyhkeellä Nata palasi unten maille. Noin tuntia ennen saapumista Helsinkiin herätin Natan ja kannoin häntä käytävään. Nata alkoi nuuskia ja tutkia paikkoja ja muita koiria ja lopuksi kävi viereeni makaamaan - ja nukkumaan!

 

Kun laiva oli saapunut satamaan, kannoin Nataa ulos laivasta. Parempi kantaa kuin yrittää saada pelokas pikkuinen kävelemään. Pidin välillä hengähdystaukoja ja jatkoin kantamista. Päästyämme terminaalista ulos Jaarli odotti meitä ulkona. Nata ilmiselvästi pelkäsi kaikkea ja kaikkia. Menimme autolle ja laitoimme Natan takatilaan. Nata makasi koko matkan kotiin aivan hiljaa.

 

Kotiuduttuamme katselimme hetken aikaa, joka tutki paikkoja. Ruoka ja vesi ei maistunut. Kupit olivat keittiön puolella. Myöhemmin selvisikin, että keittiö oli omituinen ja pelokas paikka Natalle äänten takia; astianpesukoneen hurina, laatikoiden vetelyistä aiheutuvat äänet ja kaappien avaaminen ja sulkeminen. Siirsimme ruoka- ja vesikupin eteisen puolelle ja vasta silloin Nata iski hampaansa ruokaan ja lipitti vettä innokkaasti, mutta tämä tapahtui vasta seuraavana päivänä.

 

Arpa ratkaisi Nata-nimen. Ensin vedettiin esiin Pimu-nimi, mutta se ei oikein istunut suuhun hyvin, joten vedettiin toinen nimi, Nata. Riittävän lyhyt ja ytimekäs nimi.