Muikka.

No, ei me oltu reissussa näin pitkään, tultiin kotia jo ajat sitten. Mami ei vaan ollut vielä kerennyt tänne typotella. Menin kyl monta kertaa sen luokse ja mulkoilin sitä ruskeilla silmilläni ikäänkuin olisin sanonut, et kirjota prkl ny ennenku jutut unohtuu. Ei kuulemma jutut unohdu, ne vaan jäävät kertomatta, ellei niistä kirjoiteta. Hah what a smartass.

Laitanks tähän koko reissun yhessä putkessa vai jaottelenks ne spotteihin, tjaa luulenpa, et spotteihin jaettuina teitin on helpompaa lukea sen sijasta, ku liikuttaisitte hiirtänne jokaisen sanan yli luettuanne ne.

Ekaks

Edellisenä iltana mami pakkaili (taaaas???????) reppua. Tarkastelin hyvin tarkkaan ja hyvin läheltä, et mitä kaikkee se pakkaili. Se ei laittanu mun lelujani reppuun, mitäs tämä ny on. Aikooko se pakata mun lelut erikseen toiseen kassiin vai samaan reppuun? Tämä asia tulee varmistaa, kunhan nukkuisimme yön yli. Joka tapauksessa oon tai oomme lähdössä jonnekin, sitä en vielä tiedä.
Sipsutan mamin viekkuun nukkumaan.

Tokaks

Aamu valkenee, aurinko juoksee taivaalle ja mami herää.... ennätysaikaisin!! ENNÄTYSaikaisin, siks ku normaalisti se nukkuu puoleen päivään saakka. Mäkään en kerenny silmiäni viel avata kun kuulin tarkoilla korvillani, miten mami alko liikkua, ku kännykän herätys herätti hänet. Salaa avasin silmäni ja katsoin mamia, hän alko liikkua enemmän omalla puolellaan sänkyä (niih, omalla puolellaan, ja mulla on tää toinen oma puoleni), käänty ja vääntäyty ylös. Hmm laittoiko se kännykkäherätyksen vain käydäkseen veskissä, no enivei, ei hullukaan tollasta tekis.

Seuraan silmilläni, mitä mami tekee. Se nousee ylös ja kuulen, ku se kävelee veskiin päin, sulkee oven ja kuulen veden valutuksen, jaah aamupesu menossa, peräti omaperäistä... tai eiku se onkin suihkussa. Korjaan asentoani OMALLA puolellani ja suljen simmuni, viel voi jatkaa unosia hetken. Näen unta *juoksen nurmikolla citykanien perässä ja saan yhden niistä kiinni niskasta, riepotan pikkuraukkaa ilmassa ja sit heitän pikkuraukan ilmaan katsellen miten se tekee kaaren pompahtaen takas maahan ja sit ottavan koivet alleen ja hyppivän kiire vilkkaan pakoon, naurahdan itselleni samalla ajatellen 'hupsu pikkuraukka luuli, et hotkaisisin sen suureen suuhuuni'...* säpsähdän hereille taas ku kuulen veskin oven käyvän. Mami oli tullut suihkusta pois itseään kuivatellen ja näyttäis siltä, et se aikois pukeutua. Kabbas vaan, tähän aikaan se jo pukeutuu. Tänään täytyy olla tiedossa jotakin erikoista, kun se tolleen siistiytyy ENNÄTYSaikaisin.
Mami tulee makkariin, heittää pyyhkeen kaapin ovelle kuivumaan ja noukkii kaapista tarvittavat vaatekappaleet pukien ne ylleen ja menee keittämään kahvia. Tiedän, et kohta kuuluu sanat 'Nata, ny ulos!' ja niinpäs kuuluukin. Nousen ylös ja tassuttelen laiskasti eteiseen katsoen mamia silmiin. Jaah panta laitetaan kaulaani ja kohta olemmekin jo ulkona mun aamuasioillani (PS. niihin ei sisälly suihkua). Hoidettuani asiani nostan kuonoani ilmaan ja haistelen raikasta aamuilmaa ja alan hämmästelemään, et mikä kiire mamilla on palata sisälle. Aih nyt muistankin, eilen se pakkasi reppuaan, ny heti sisälle katsomaan, mitä se aikoo tehdä seuraavaksi!

Kolmanneks

Astumme sisälle ja katson, miten mami kävelee keittiöön, ottaa ruokakuppini telineestä pöydälle ja avaa jääkaapin oven ottaen sieltä ruokapurkkini ja annostellen ruokaa kuppiini laittaen kupin takaisin telineeseen kehottaen mua syömään samalla ku se vaihtaa juomaveteni uuteen. Alan syömään, mut korvillani kuuntelen, mitä mami tekee taustalla. Se ottaa kaapista mukin, kaataa kahvia mukiin ja tallustaa olkkariin avaamaan tietokonettaan. Syön ruokani loppuun ja olen aikeissani mennä olkkariin ilmoittamaan mamille, et hey mie söin jo, mut yllätys yllätys, mami tuleekin mua vastaan puolessavälein ja sanoo antavansa mulle namini ny, kun kerran jo söin, 'hyvä tyttö' sanoo se viel. Ny en tajua. Tavallisesti meen mamin luokse, nostan tassuni mamin reidelle ja alan vaatimaan namia. Tämä on jotakin aivan tavatonta ny. Otan namin suuhuni katsellen mamia epäuskoisena. Oho, mitä se tekee ny? Se ottaa ruoka- ja vesikuppini telineestä, kaataa jämäveden veke ja pesee molemmat kupit kuivaten ne pyyhkeellä jälkeenpäin, laittaa kupit sisäkkäin ja kävelee makkariin, avaa repun vetskaria ja ahtaa kupit reppuun. Sit se alkaa poimia mun lelut lattialta pakaten ne reppuun. Ei siis kahta reppua, vaan yksi. Yksi reppu. Ja se tarkoittaa vain yhtä juttua. Olemme lähdössä - yhdessä - jonnekin. Hymyilen itselleni täysin tyytyväisenä, en siis joutuis jonnekin hoitolaan tällä kertaa. Mutta minne olimme lähdössä? Seuraava spotti.

Neljänneks

Mami laittaa repun selkäänsä, kehottaa mua tulemaan luokseen ja kiinnittää hihnan pantaani. Nyt näköjään olemme menossa mustalla hihnalla ulos. Musta hihna tarkoittaa, etten pääse 1,5 metriä kauemmaksi mamista, voi hirvitystä.
Lähdemme ulos ja käännyn siihen suuntaan, mihin tavallisesti käännymme, mut mami vetääkin hihnasta ja sanoo mulle 'Nata, emme ole menossa siihen suuntaan ny'. Käännyn mamin suuntaan ja alan kävellä sen perässä. Hämärä muistikuvani alkaa selkiintyä; ny tiedän, et olemme menossa bussipysäkille. Odotamme bussia ja ku se tulee, hyppäämme siihen ja olemme lähdössä jonnekin, vaan minne?
Makaan kauniisti bussissa mamin jalkojen juuressa ja odotan.
Hetken päästä mami kertoo pienellä äänellä, et ny hypätään seuraavalla pysäkillä pois bussista ja näin teemmekin.
Siellä on hurjasti ihmisiä ja autoja ja busseja, kävelemme niiden kaikkien ohi. Ihmettelen, et minne ollaan menossa. Mami sanoo, et eteenpäin vaan Nata. En kulje rauhallisesti, vaan poukkoilen edestakaisin ja mietin, et minne mun pitäisi mennä,
parempi antaa mamin kävellä edellä.
Saavumme rautatieasemalle. Tai ainakin soli hirveen iso rakennus täynnä kuhisivia ihmityksiä tai nooo mä liiottelen nyt haha. Menemme lippukassalle ja mami ostaa liput meille. LIPUT MEILLE? Kuulen, miten täti selittää mamille lemmikkivaunusta ja et joutuisin matkustamaan lattialla. Mikäs toi tommonen ny on. Täti viel kurkkas tiskin yli ja katto mua. Kyllä, iso koira, eli matkustaa lattialla. Tottamaar moon iso koira, iso tyttökoira, ettäs tiedät!
Mami alkaa vetämään mua, koska en suostu liikkumaan. Elä ny mua vedä, emmä tästä mihinkään liiku. Liikunhan mä, onhan se vähän pakko ja kävelen hyvin hitaasti mamin perässä kuunnellen, miten mami sanoo tädille 'ensimmäinen junamatka Natalle, se jännittää vähän'. So what. Junamatka?
Menemme laiturille ja mami istuu penkille. Mä makaan sen vieressä maassa. Mamin vieressä istuu joku nuori mies sämpylää syöden ja hetken päästä mies kysyy mamilta, et saako jämäsämpylää antaa koiralle. Mami vastaa ettei, koska toi ei suostu syömään vierailla paikoilla. Mies nyökkää, nousee ylös ja kävelee roskakorin luokse ja heittää jämäsämpylän roskiin.
Mitä helvattua, katson mamiin ajatellen, et hulluko oot ku annoit ton mennä viskaan ton herkullisen jämäsämpylän roskiin, mähän oisin voinu ton syödä, yhtenä kokonaisena palana vaan!

Viidenneks

Juna tulee laiturille. Mun häntä on koipieni välissä. Mua pelottaa. Paljon ihmityksiä ympärilläni. Ne nousee junaan. Mitä me aiotaan ny seuraavaks tehdä? Ahaa, mami nousee ylös ja kävelee kohti... junaa ja yhtä tiettyä vaunua, jonka kyljessä on koiran kuva. Oho, mäpä oon täällä suosittu, ku kuvani on jopa vaunun kylkeen laitettu. Vaunun ovi aukeaa ja ku mami on sanomaisillaan, et hyppää sisälle, hyppään jo sisälle ja käännyn viel katsomaan taakse, et tuleehan mami perässäni, ettei vaan aikonu jättää mua yksin, onhan mami ihmitys vaan eikä koira, eikä sen kuva ees oo (yhdenkään) vaunun kyljessä. Mami tulee perässäni ja alkaa raivata tiensä ihmitysten ohi etsien jotakin. Mitä se etsii? Näen istuimia joka puolella ja yritän päästä yhden penkin eteen lattialle, mut mami sanoo 'eiei tuo, väärä paikka'. Hetken päästä se sanoo, et tää paikka ja meen lattialle makaamaan.
Mami nostaa repun laukkutelineelle ja käy itsekin istumaan mua silittäen. Siinä vaan istumme ja hetken päästä alkaa kuulua junan ääntä. Juna alkaa liikkua.
Makaan lattialla pitkän, pitkän aikaa. Välillä mami sanoo mulle, et odota Nata nätisti siinä, ku mami käy tuolla ja se menee jonnekin, mut tulee aika pian takaisin.
Samassa vaunussa on kolme muuta koiraa. Ne haukkuvat kilpaa toisilleen, yks niistä on vasta neljän kuukauden ikäinen dalmatialaispentu, ja se koko ajan haluaa jokaikisen silittävän ja rapsuttavan sitä. Toinen on Rekun näkönen rekku, joka ei malta pysyä hiljaa siitä huolimatta vaikka emäntänsä käskee rekun olla hiljaa, silti kuulen, miten se syvältä rinnastaan murisee ja koittaa haukkua pitämällä kuonoaan kiinni. Kolmas oli joku terreri tai mikälie, joka ei muiden koirien kanssa ole, emäntänsä suojissa on vaan.
Katson penkin alta takanamme olevaa nelikuukautista pentua ja mulkoilen sitä silmiin, kun se yrittää heittää kaiken leikiksi ja houkutella mua leikkimään kanssaan. Vaanpa en siitä piita, emmäenää, moon jo niin vanha *grin*
Ai joo, välillä mami selittää mulle, et ollaan menossa Kollin luokse, mä kuulemma tykkäisin kans siitä. Mikä ihmeen Kolli? Eihän se käy päinsäkään, et ollaan jollekin kollille menossa, ah se kuulemma onkin Kolli isolla Koolla. No pianpahan kummiskin näen, mitä eroa on pienellä ja isolla koolla.
Pitkän ajan päästä mami nousee taas ylös, tällä kertaa ottaen repun laukkutelineeltä ja laittaen sen selkäänsä irrottaen hihnani, joka on sidottu jalkatelineeseen. Tunnen, miten junan liikkuminen alkaa hidastua.

Kuudenneks

Juna pysähtyy. Ihmiset nousevat ylös ja poistuvat junasta. Mekin poistumme. Tai oikeastaan multa kestää pikku hetken, ennenku uskallan hypätä ulos laiturille. Mami maanittelee mua, mut lopulta vetää hihnastani niin, et mun on pakko hypätä ulos. Ei muuteskaan ollu sen isompi kaari ku minkä se pikkuraukka teki unessani.
Laituri on taas täynnä ihmityksiä. Katon, miten mami tähyilee ihmityksiä ja huomaa jonkun hieman kauempana, vilkuttaa sille iloisesti hymyillen ja alkaa kävellä sitä kohti. Tallustan perässä, kuinkas muutenkaan.
Kohtaamme sen jonkun ja kuulen mamin sanovan mulle 'sanopa hei Kollille'. Nostan päätäni katsoen ylös ja viel ylös kohdaten Kollin katseen ja käännän päätäni äkkiä toisaalle. Ei ei. Ei. Ei toi voi olla Kolli mikälieisollakoolla. Joudun kuitenkin seuraamaan, miten mami ja Kolli halailevat ja pussailevat. Sit lähemme kävelemään ihmitysjoukon lävitse. Kävelemme ja kävelemme. Mua pelottaa ja ihmetyttää tää kaikki. Näen ruohoa ja päästän veteni siihen. Aah mikä helpotus. Jatkamme matkaa bussipysäkille. Kiva bussi taas tulossa, näköjään. Nysse tulee ja hyppäämme siihen.
Pienen matkan köröttelemme ja sit jo olemmekin ulkona bussista. Menemme sisälle kerrostaloon ja näen portaita edessäni, mut mami vetääkin mua hihnasta ja sanoo, et ny mennään hissillä, eikä portaita.
Hissi oli ihme juttu mulle. Pienen pieni koppi, johon ahtaudumme ja painamme nappia ja koppi alkaa liikkua. Ihan ihme juttu.

Seitsemänneks

Olemme sisällä Kollin kotona. Alan tutkia paikkoja. Saan vettä ja ruokaa. Käyn ulkona mamin ja Kollin kanssa. Käymme välillä pidemmillä lenkeillä Kangaslammen lähettyvillä. Aah, pääsen kävelemään vapaana, son kivaa.
Olemme Kollin luona monta päivää. Teen sopin itselleni nojatuolien takana niin, et pääsen nojaamaan kylkeäni seinää vasten. Kolli nukkuu sängyssään, mami lattialla ja mä nojatuolien ja seinän välissä, et silleen, oikein kotoisaa ja pääsen valvomaan paikaltani, mitä kaikkea on tekeillä asunnossa. Kerran Kolli ja mami yrittää houkutella mua makaamaan lattiatyynyllä, mutten moiseen suostu.
Yöaikoina teen tarkastuskierrokseni, kävelen mamin yli ja sit tökin kuonolla tai tassullani Kollia ja koitan herättää sitä. Se herää, mut käskee mua takas maate, murrr.
Päiväsaikoina teen kans tarkastuskierrokseni todeten kaiken olevan hyvin ja palaan soppipaikalleni.
Se Kolli on kiva. Heti ekana päivänä, tunnin päästä saapumisestamme, meen sen luokse ja nuolaisen sen kättä. Me ollaan kavereita tarkoittaa se, jollet tiennyt.
Joidenkin päivien jälkeen, ku aurinko oli juossut taivaalle ja sen jälkeen taivaanrannan taakse monta kertaa, palaamme rautatieasemalle kaikkine rompsuinemme ja hyvästelemme Kollin. Hyppäämme junaan. Saavumme kotiin. Heittäydyn vuoteelle OMALLE puolelleni ja suljen simmuni samalla ku aurinko jälleen juoksee taivaanrannan taakse ja totean itselleni: Kolli on Kolli isolla Koolla. Son nähty ja varmistettu.

Nähdään pian taas, Kolli!