Hei vaan kaikille!

Minulle kuuluu oikein hyvää. Olen ollut mamin ja isin luona vähän päälle neljä kuukautta ja kasvanut sinä aikana paljon. Ja kuulemma kasvan vielä, koska peppuni on korkeammalla kuin pääni. Saa nähdä, mimmoinen jätti minusta tulee :)
Tässä ylhäällä olevassa kuvassa makailen tuolissani. Tuolissa on hyvä levätä silloin, kun minua väsyttää. Mutta toki nukun missä vain, riippuen, mitä mami ja/tai isi tekevät ja missä ovat. Vaikka kotini on niin iso kuin 75 neliötä, silti ahtaudun mamin tai isin viereen. Keittiössäkin tunken itseäni ahtaimpaan nurkkaan, enkä tajua, mitä isi tarkoittaa sanomisellaan, että siirry nyt neiti hyvä muualle, jossa on enemmän tilaa. Ehei, olen isin tai mamin lähellä, jotta saan hyvin nukuttua ja herään varmasti, jos jompikumpi vähänkin liikahtaa. Kerran meinasin tehdä mokan. Mamin ystävä tyttäreineen oli meillä ja he joivat kahvia keittiössä. Nukahdin keittiön pöydän alle ja nukuin niin sikeästi, etten huomannut, että väki siirtyi olohuoneen puolelle. Yhtäkkiä heräsin ja tuli kiiru etsimään, missä muut olivat.

Kevät on vihdoin tullut! Tykkään keväästä. Talvestakin tykkäsin, kun oli kiva haukata suuhun lunta. Mutta kaikki lumi suli pois. Aluksi olin ihan ihmeissäni, että mikä musta maassa on, kunnes huomasin, että siitä mustasta tuli hyvä tuoksu. Siitä lähtien olen nuuskinut maata erityisen tarkkaan, etenkin, kun se musta laajeni ja laajeni, lopulta musta muuttui vihreäksi.

Parvekkeella käyn ahkerasti aina silloin, kun parvekkeen ovi on auki. Tuossa kuvassa oli vielä talvi, mutta kyllä mami laittaa myöhemmin lisää kuvia parvekkeesta.
Nousen takajaloilleni parveketta vasten ja katselen ympärilleni. Jos joku erehtyy kulkemaan parvekkeen edestä (tai keittiön ikkunan edestä), haukun ja silloin mamille tai isille tulee kiire hiljentämään minua. Minähän vain valvon heitä. Hauskaa on silloin, kun kaverit Tiku ja Taku on meillä, sillä silloin haukutaan yhdessä kuorossa tunkeilijoille (mami korjaa: eivät ne ole tunkeilijoita, vaan ihan tavallisia ohikulkijoita).
Kun olen yksin kotona, istun useimmiten mamin nojatuolissa ja katselen ulos ikkunasta. Vaikka minulla on oma tuoli, ei siitä näy hyvin ulos ja tuoli on vieläkin liian kova minulle. Ai, mistäkö mami tai isi tietää minun olleen  nojatuolissa? No karvoistahan koira tunnetaan!

Kallioilla on aina kiva käydä lenkillä ja välillä otetaan aurinkoa. Kallioilla liikkuu myös muita koiria omistajineen, joten minun täytyy aina olla varuillani. Muut koirat ovat käyttäytyneet ihan hyvin, mutta silti en tykkää, jos vieras koira tulee nuuskimaan minua. Pysyttelen mieluummin kauempana.

Kaiken kaikkiaan minulle siis kuuluu pelkkää hyvää. Kuulokoirakoulutuksessa olen edelleen. Olen ehdollistunut naksutukselle, ja nyt minun pitäisi tökkiä mehutölkkiä. Ihme ja tavallaan kiva juttu myös, että joka kerta, kun tökin mehutölkkiä, mami naksuttaa ja antaa mulle namin. Minua aina harmittaa, kun koulutushetki on niin lyhyt (en kuulemma jaksa liian pitkiä koulutushetkiä kerralla) ja kohta mami sanoo, että 'loppu'. Siitä tiedän, etten enää saa nameja. Voi sitä kiukkua silloin :((

Mutta onneksi taidan kerjäämisen taidon erittäin hyvin ja muistan aina vaatia osaani, jos mami tai isi syövät jotakin hyvää, kuten esimerkiksi jäätelöä tai pullaa. Vahdin myös keittiössä uunia, kun kotona leivotaan jotakin hyvää, jotta saan sitten maistiaisia.

Hei hei taas vähäksi aikaa!