Tervehdys, lukijat!

Täällä minä taas olen! Olen ollut, tai jos tarkkoja ollaan, mami on ollut kiireinen ehtiäkseen päivittää blogiani. Minulla taas ei ole ja ei ikinä tulekaan olemaan kiire tehdä mitään. Olen nauttinut keväästä ja kesästä kaikenlaisine tapahtumineen. Viime aikoina päiviini on kuulunut iloa, mutta myös surua ja pientä käsittämättömyyttä elämän tarkoituksesta. Siitä toisessa postauksessani.

Joka tapauksessa, olen saanut kolme uutta kaveria, tai siis "kaveria". Nämä kaverit eivät ikinä leiki minun kanssa, vaikka minä haluaisin. Silloin tällöin otan leikkiasennon ja häntäni heiluu, mutta mokomat kaverit vaan pitää kummaa ääntä, etenkin miespuolinen, se jopa osaa murista, ja sitä en voi käsittää. Koirathan vaan murisee, eivät muut, vai olenko ihan väärässä?? Ja jos yritänkin käydä leikilläni kavereiden kimppuun, mami ja iskä kieltää sen ilon minulta. Tajutonta, sanon minä. Jaa, te varmaan ihmettelette, että mitkä kumman kaverit. No, tässä on teille kuva, olkaa hyvä!

Tollaset kaverit mulla. Ne tuli päivää ennen vapun aattoa. Liinaksi, Lumiksi ja Roopeksi noita kutsutaan. Ne tuotiin autolla pahvilaatikoissa. Jouduin olemaan sisällä, kun kaverit päästettiin ulos niiden kodissaan. En tajunnut, miksen saanut olla mukana katsomassa ja haukahtamassa kavereita tervetulleiksi. Menihän siinä jokunen päivä, kun aamuisin ihmettelin kavereiden kirkumista, ja viimein sain mennä kavereiden kotiin mamin ja iskän kanssa nuuskimaan kavereita. Niiden koti haisi ihan kummalta ja lattia oli täynnä heinää.

Iskä piti minua visusti kiinni. Lähemmäs olisin halunnut mennä. Katselin Liinaa, Lumia ja Roopea, jotka olivat lattialla ja hetken päästä hyppivät orrelle. Oho, nehän ovat lintuja, sellaisia isoja. Varmasti minä niitä kiinni saan, kun niitä pikkulintuja en ole vielä kiinni saanut, vaikka kuinka juoksen. Nämä uudet kaverit ovat kuulemma kanoja ja kukko, enkä minä saisi kiusata niitä, näin sanoi mami ja iskä. Kaverit tuottavat meille munia, ja jos niitä häirittäisiin, tulisi huonoja munia.

Liina, Lumi ja Roope pelkäsivät minua. Hyvä niin, sillä vaikka toivotin niitä nyt tervetulleiksi, ne ovat silti minun reviirilläni, ja minä olen se, joka pidän huolta siitä, etteivät tuntemattomat ihmiset tai otukset tunkeudu reviirilleni, ja hyvä vaan, että tiedän nyt, miltä nämä kaverit näyttävät, etten vain jonakin päivänä vahingossa tuo mamille ja iskälle mukapaistia, siitä he varmasti suuttuisivat kauheasti.

Kevät oli oikein ihanaa aikaa, lumi suli pois ja nurmikkoa tuli näkyviin. Heinät alkoivat kasvaa ja niitä minä silloin tällöin mutustelin. Mami ja iskä laittelivat pihaa kuntoon.

Nyt piha näyttää tosi hienolta ja sitä minä aina välillä muistan ihailla.

Juhannuksesta kerron toisessa postauksessa tarkemmin!

Hyvää kesää kaikille!