Talvinen tervehdys kaikille lukijoilleni!

Olen hämmentynyt. Äsken oli ihana kuuma (ehkä liiankin) kesä ja värikäs syksy, sitten yhtäkkiä alkoivat kovat tuulet. Kauniit lehdet tippuivat puusta ja mamin parvekkeelta tippui toinen ritilä maahan. Sitten eräänä päivänä mami ja iskä huomasivat ensilumen tulon ja huusivat minulle, että tule nyt katsomaan, mitä ikkunasta näkyy. Menin katsomaan ja ihmettelin lumen tuloa. Aluksi lunta tuli vähän ja sitten enemmän. Yhteen aikaan oli niin kova tuuli ja satoi samalla märkää lunta. Siitä minä en tykännyt. Pelkäsin tuulen ääntä ja inhosin loskaista lunta, sehän on märkää ja minun tassuni kastuvat. En siis ymmärtänyt, miksi mami tai iskä oikein pakottivat minua ulos lenkille. Mutta kun sää hieman kylmeni, märkä lumi koveni ja päälle satoi uutta, puuterinhienoa lunta, niin riemastuin siitä. Viime talven muistot vyöryivät mieleeni, muistin, kuinka remusin syvässä lumessa ja haukkasin lunta suuhuni. Talvi on siis kiva juttu! Mutta joskus minua laiskottaa niin, ettei minua huvita mennä ulos. Silloin vain makaan lattialla ja pysyn siinä, eivätkä mitkään ulosmenomaarittelut auta. Aamuisin olen herättänyt mamia tai iskää ja ihmetellyt, että mikä kiire heillä on viedä minua ulos. No ei siinä auta muu kuin mennä ulos, eikä edes ollut asiaa puskaan. Herätin heitä siksi, jotta saisin aamiaisen!

 

Tässä eräänä päivänä mami rapsutti minua, kun makasin lattialla. Hämmästyin kuin mami hämmästyi. Mami hämmästyi, kun näki minun hymyilevän. Enkös muka ole aiemmin tehnyt niin? En taida olla ikinä hymyillyt lattialla, mutta pystyssä ollessani olen joka ikinen päivä! Mutta tämä "lattiallaolohymy" taisi olla se erikoinen hymy, koska tuohon aikaan mami oli aloittanut uuden työn ja oli päivät poissa kotoa. Minähän en ymmärrä, mitä tarkoittaa lauantai tai sunnuntai tai vapaapäivä, näitä sanoja mami käyttää paljon. Tiedän, että on aamu ja mami herää ja antaa minulle ruokaa. En ymmärrä, miksi mami aamuisin vetää kuteet päälle ja sanoo minulle hei hei ja häipyy ovesta ulos. Onneksi iskä jää minun kanssa kotiin. Silloin, kun on lauantai tai sunnuntai tai vapaapäivä, kerjään itselleni huomiota ja vaadin rapsutuksia ja silityksiä.

 

Ai niin, vietin muuten tässä taannoin 1-vuotissynttäreitä, 31.8.-06. Silloin sain synttärilahjaksi Erikoisen Ison Luun eli EIL:n. Riemastuin todella siitä, sillä en ollut ikuna saanut noin isoa luuta. Kyllä se maistui tosi hyvälle.

 

Mami teki minusta tämmöisen kuvajutun, josta näkee, miten paljon olen kasvanut noin kahdeksan kuukauden aikana. Enkös olekin jo iso tyttö!

 

Mami kävi poikien syyslomalla poikien ja mummon kanssa Tallinnassa ja toi minulle tuliaisiksi tämän hienon ruokakuppitelineen, jonka korkeutta voi säätää. Nyt minun niskani ei enää rasitu, kun en joudu kumartumaan alas syödessäni. Tosi ihana tuliainen, kiitos mami!

 

Eilen kävin mamin kanssa koirapuistossa remuamassa. Puistossa oli kivaa, koska siellä ei tällä kerralla ollut ketään (tuntematonta) ja olin kahdestaan mamin kanssa. Mami kutsui minua välillä luokseen ja antoi joka kerralla namin.

 

Mami sanoi minulle, että 'odotas, kun otan kuvan' ja pysähdyin poseeramaan hänelle.

Tämmöisiä kuulumisia on tällä kerralla. Huomenna mami menee taas Tallinnaan ja olen esittänyt hänelle toivomuksen, että hän toisi minulle oikein ison puruluun tuliaisiksi. Katsotaan, mitä hän löytää sieltä.

*Vroom! Olen heittänyt sinua lumipallolla!*